
Berberiini sopii hyvin yhteen kaikkien lääkkeiden kanssa, eikä sillä ole lainkaan lääkkeille ominaisia sivuvaikutuksia. Berberiini on Intiassa, Kiinassa, Koreassa ja Amerikassa käytetty perinteinen luonnonlääke, jonka teho on nyt osoitettu myös länsimaissa pätevissä tieteellisissä tutkimuksissa.
Kuva: Berberiini on vahvan keltaista jauhetta, josta tabletit valmistetaan. Se tunnetaan luontaislääketieteessä myös nimillä goldseal, hydrastine, goldseal ja turmeric.
Englanninkielinen nimitys berberine tuli käyttöön vuonna 1830, jolloin Buchner ja Herberger valmistivat ruostehappomarjasta puhdistettua keltaista uutetta. Ensimmäinen aineen tunnettu nimi lienee ollut hydrastine, jota nimitystä Yhdysvalloissa edelleen usein käytetään. Myös nimitykset goldenseal, tumeric, turmeric, curcuma ja curcumin ovat yleisessä käytössä sen mukaan, mistä kasveista raaka-aine on peräisin. Berberiini ja sen sukulaisaineet ovat Yhdysvalloissa erittäin suosittuja ravintolisiä (viiden eniten myydyn joukossa).
Uusi tutkimuksia tekeillä entisten lisäksi
PubMed-tietokannassa on jo yli 2030 tutkimusraporttia berberiinistä (hakusanaksi berberine). Yhdysvaltain terveysviraston täydentävän ja vaihtoehtoisen lääketieteen laitos NCCAM rahoittaa parhaillaan uusia hankkeita, joissa selvitetään berberiinin vaikutuksia
•syöpäsoluissa ja geeneissä kuvantamislaitteilla
•maksan LDL-kolesterolin reseptoreissa
•aivokasvaimen (glioblastooma) täydentävässä hoidossa
•HI-viruksen aiheuttamassa valtimonkovettumataudissa.
Berberiinin vaikutus verensokeriin tuli ilmi sattumalta 1980-luvulla, kun kiinalainen lääkäri Ni Yanxi työtovereineen hoiti berberiinillä diabetesta sairastavia ripulipotilaita. Yllättäen lähes kaikkien potilaiden verensokeri aleni. Diabeteksen oireet lievenivät sitä mukaa, kun veren sokeripitoisuus normalisoitui. Lisäselvitysten mukaan berberiini vähentää sokerin imeytymistä suolesta vereen ja tehostaa insuliinin tuotantoa ja tehoa. Berberiini on yhtä tehokasta kuin aikuisdiabeteksen peruslääke metformiini. Sokerihemoglobiini eli ”pitkä sokeri” (HbA1c) alenee niillä keskimäärin 2 %-yksikköä.
”Berberiini on tehokas ja turvallinen aine hoidettaessa tyypin 2 diabetesta, johon liittyy veren rasvahäiriö (dyslipidemia)”, kirjoittaa Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism (2008).
Kohonnut kolesteroli alenee berberiinillä kolmessa kuukaudessa keskimäärin 29 %, LDL-kolesteroli 25 % ja triglyseridit 35 %, kirjoittaa laatulehti Nature Medicine. Useat muut raportit vahvistavat nämä havainnot. Berberiini on yhtä tehokas kuin kolesterolia alentavat statiinit, mutta ilman niille ominaisten sivuvaikutusten riskiä, sanovat professori Felix C. Tannerin johtamat Zürichin yliopiston tutkijat. Berberiini suojaa monin tavoin sydäntä ja verisuonia, mikä on erityisen tärkeää ylipainoisille diabeetikoille.
Berberiini ehkäisee ja hoitaa myös sydämen vajaatoimintaa ja lisää potilaiden suorituskykyä. Berberiini ehkäisee ja hoitaa myös alkoholista riippumatonta rasvamaksaa, joka on yleinen diabeetikoilla ja lihavilla ihmisillä. Berberiini auttaa myös laihduttamisessa ja painonhallinnassa.
Berberiini suojaa aivoja verenkiertohäiriöiden haitoilta sekä ehkäisee ja lievittää masennusta. Berberiini vaikuttaa hermosolujen sigmareseptoreihin samalla tavalla kuin masennuslääkkeet, mutta ei aiheuta lääkkeille ominaisia sivuvaikutuksia.
Syöpätutkijoiden mukaan berberiini estää kaikkien yleisten syöpätyyppien solujen kasvua. Aine sopii siis mainiosti syöpäpotilaalle täydentäväksi hoidoksi. Se suojaa mm. sädehoidon haitoilta.
Berberiini tasapainottaa sokeri-, rasva- ja energia-aineenvaihduntaa aktivoimalla AMPK:ta. Lisäksi se vaimentaa hapetusstressiä ja tulehdussytokiineja ja sitoutuu hermosolujen sigmareseptoreihin, kuten muissa alla olevissa katsauksissa ilmenee.
Berberiinin vaikuttava päiväannos on 1–1,5 grammaa. Lue lisää berberiinin vaikutuksista eri sairausryhmissä alla olevista linkeistä. Berberiini sopii mainiosti yhteen kaikkien mahdollisten lääkehoitojen kanssa.
Lähde: www.biovita.fi Tohtori Tolosen Berberin